4.8.2010

Internet-sensuuri - kuohuttavaako?

Luin äsken mitä mauttomimman Internet-kirjoituksen, jonka voi lukea tästä osoitteesta. Ensin tunsin oloni surulliseksi siitä miten joku voi suhtautua noin mauttoman lapsellisesti hyvää tarkoittaviin ihmisiin, joiden ainoana tavoitteena on suojella lapsia ja tehdä maailmasta mukavampi paikka elää. Ajattelin että ehkä kirjoittaja oli vain vähän lapsellinen ja hänen kiukkunsa oli vastareaktio siihen, että joku oli kärkevästi ja perustellen esittänyt hänen maailmankuvaansa vastustavaa kritiikkiä. Sitten tulin vihaiseksi kun tajusin tämän kirjoittaja luuli olevansa oikealla asialla ja oikeassa!

Internet on täynnä vihaisia, lapsellisia, absurdin rajoittunutta maailmankuvaa viljeleviä nuoria miehiä, joiden kiukku vain yltyy kun joku uskaltaa vastustaa nykynuorten ja nuorten-aikuisten joukkoon valitettavan taajaan levittäytynyttä maailmankuvaa, joissa Internet on jonkinlainen merirosvojen saari jossa mitään sääntöjä, lakeja tai hyviä tapoja ei tarvitse noudattaa. Sen sijaan Internetissä pitäisi voida saada tehdä ihan mitä tykkää. Saattaa olla, että kommentoimani tekstin kirjoittaja jakaa yhden tai useamman kuvailemani maailmankuvan tunnusmerkeistä.

Päätin tutustua aiheeseen hieman lisää. Internetissä voi oikeastaan melkein mitä kautta päätyä mitä mauttomimmille sivustoille, törmätä mitä mauttomimpiin asioihin ja groteskilla tavalla absurdeja maailmankuvia viljeleviin bloggaajiin. Esimerkiksi Internet-keskusteluissa, kuten MSN Messengerissä tai melkeinpä millä vain keskustelu-foorumeilla olen havainnut taajaan viljeltäviä kirosanoja ja mauttomia vitsejä. Homottelu ja huorittelu on Internetissä arkipäivää, vaikka on väärin syyllistää ihmisiä heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan tai ammattivalinnastaan.

Ja kun asiaa pohtii, niin tajuaa, että tämä ilmapiiri todellakin myrkyttää siinä elävien ja aikaa viettävien mielet. Sääliksi käy niitä, jotka kaikki päivänsä viettävät esim. keskustelupalstoilla/chateissa , Wikipediassa, IRQ-Galleriassa tai muilla IRC-kanavilla jne. Mutta vahingollista voi olla tähän törmääminen jo sattumalta, kuten monelle kokemattomalle (ja nuorelle) Internetin käyttäjälle voi mitä helpoiten käydä. Jos esimerkiksi minulla olisi lapsia, he voisivat helposti järkyttyä. Joku voisi vaikka hakea Internetistä tietoa Torniossa keväällä pidettävistä tapahtumista, tai vaikkapa vitsillään pissasta, ja se on ihan hauska juttu. Mutta eipä ole kovin hauskaa, jos netistä sitten löytääkin kaikenlaista "Pissaa ja Paskaa", ja Torniostakin kerrotaan että keväällä torniolaisten paska vain haisee. Silloin ei enää naurata.

Sivumennen täytyy sanoa, että näiden Internet-ihmisten luova kyky on selvästi hyvin rajoittunut. Edellä siteeratut sanoitukset on laatinut Läjä Äijälä, ja sanoituksia lukemalla on helppo huomata ettei hän ole mikään taiteilija. Tällaiset musiikin tyylilajit, kuten rock, punk, heavy, räp ym. sisältävät toistuvasti groteskeja visioita ja absurdin huonoa makua mitä tulee sanoituksiin, imagoon tai sävellystyöhön. On onneksi olemassa eräitä hyviäkin ns. "populäärimusiikin" piiriin laskettavia yhtyeitä, jopa hard rock -piireissä, kuten eräät amerikkalaiset post-hardcore-yhtyeet joiden tyylissä on havaittavissa oikeasti jonkinlaisia ajatuksiakin. Mainittakoon esimerkkinä Aiden ja Green Day.

Entä tämä Läjä Äijälä -tapaus? Saako taiteen nimissä kuvailla yksityiskohtaisesti ulosteita julkisessa mediassa? Saako taidetta sensuroida netissä, jos sen katsotaan vahingoittavan lapsia? Eivätkö uloste- ja virtsakuvaukset vahingoita lapsia, varsinkin jos niihin voi vahingossa törmätä täysin viattomia asioita (esim. Torniota) tutkiessaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti