Yksinäistä vuodatusta

Olen taas ylhäisessä yksinäisyydessäni, tundrani huipulla. Ajattelen kaikkea sitä vääryyttä, jota maailma pitää sisällään. En vain nälänhätää ja sotia, jotka eivät minua kosketa, vaan arkisen maailmani virheitä, joiden olemassaoloa inhoan syvästi, enkä tule ikinä hyväksymään. Virheitä, jotka haluaisin tuhota tästä synkästä maailmasta lopullisesti. Virheitä, jotka eivät koskaan tule saavuttamaan tundraani.

Ihmisten huono musiikkimaku.
Esimerkiksi veljeni kuuntelee päivästä toiseen aivot mädättävää nykymusiikkia. On surullista, että ihmiset kuluttavat aikaansa tällaiseen roskamusiikkiin, jonka sivistävästä vaikutuksesta ei voi edes puhua. Eniten vihaan näistä hyvän maun vastaisista orkestereista esimerkiksi Deep Purplea, joka on täysin aivotonta muka-taiteellista rockia vailla minkäänlaista näkökantaa maailman ongelmiin. Yhtyeen nimikin koittaa olla jotenkin upean runollinen siinä onnistumatta. Lisäksi laulajan rääyntä on aivan hirveää kuunneltavaa.
Rääkymisestä tuleekin mieleeni edellistä yhtyettä kamalampi musiikki, punk-rock, jota myös vanhempani kuuntelevat, veljeni lisäksi. Yksikään näistä näennäis-muusikoista ei osaa soittaa soinnun sointua tai pysy edes rytmissä. Lyriikat kyllä ottavat kantaa, mutta vain pintaraapaisuna sekä lapsellisen yksipuolisesti. Yhtyeet myös ihannoivat huumeita ja alkoholia, mikä on täysin väärin. Maailma on muutenkin perseellään, ilman että tarvitsisi vielä pää sekoittaa joillakin aineilla. Maistoin kerran punaviiniä ja se oli pahaa.

Tulipas taas vuodatettua.

Vaihdoinkin levysoittimeeni Wagneria, ja tämän neron, jota kukaan ei ikinä tule ylittämään, innoittamana rustasin runon musiikin tilasta:

Musiikin tila
Tuntematon kehto ammentaa labyrintissä tuntemattomaan
Anteeksiantava suo harhailee menneeseen tuhoutuen
Tuoni on kylmyys ja kylmyys on tuoni