Heavy-musiikin suosiosta

Pohdiskelin tuossa suomalaista kulttuuria ja sen tilannetta. Tosiasiahan on, että Suomessa ei tätä nykyä (no, milloinka olisi - ehkä 1900-luvun alkupuolta lukuunottamatta) luoda juuri lainkaan hyvää kulttuuria. Musiikkimaailmaa hallitsee ns. heavy-musiikki, jonka raskaat ja riipivät sävelet ovat kaukana siitä mitä oikean musiikin perinteessä on taidetta. Kirjallisuus on heikkolaatuista ja suomalainen elokuva täyttä pelleilyä! Kuitenkin juuri heavy-musiikin jatkuva ja absurdin nopea voimistuminen kertoo Suomen kulttuurisesta rappiosta kaikkein eniten.

Jos Suomessa asuu, ei voi olla huomaamatta, miten valtavan suosittua heavy-musiikki nykyajan nuorison keskuudessa on. Ja myös vanhemman väestön, sillä miksi muuten esim. näiden rockailijoiden Tuska-festivaalit päästäisivät ilmaiseksi sisään eläkeläisiä - ja kyllähän noita kävijöitä sitten onkin kertynyt. Ja tuossa muutama vuosi sittenhän (taitaa tosin olla turha muistuttaa...) Lordi voitti Euroviisut valtavalla pistetulvalla. Lordin voiton takanahan ei kyllä tainnut olla yhtyeen musiikin tasokkuus (miten se nyt edes voisi olla tuon kaltaisen musiikin kyseessä ollen? taiteellisesti noteerattavaa heavy-yhtyettä ei taida edes olla), vaan se, että ensin suomalaiset metallifriikit äänestivät yhtyettä vanhempiensa laskuun kännyköillään uudestaan ja uudestaan, kun mitään äänioikeuden rajausta yhteen ääneen ei ollut. Ja sen jälkeen sama toistui kaikkialla Euroopassa, mahdollistaen tuon räyhärock-ryhmän voiton.

Siitä en osaa sanoa, miksi heavy on niin uskomattoman suosittua. Ja miksi varsinkin Suomessa? Ehkä siinä on jotain sellaista "voimaa", kapinaa ja vihaa mitä sisäänpäinkääntyneet ja tunteitaan peittelevät suomalaiset eivät muuten pääse ilmaisemaan. Se kuitenkin on varmaa, että tämä ikävällä tavalla heijastuu myös kaikkeen muuhun elämään. Heavy tavallaan "tukkii" suosiollaan muun musiikin ja jopa muun kulttuurin esille pääsyn täyttäen kaiken omilla ilmiöillään. Tässä muutamia havaintojani:

Internet:
Internetin tietokannat ja koko internet itsessään on täynnä heavya, esimerkiksi Google-hakukone löytää haulla "heavy metal" 44 300 000 tulosta, mutta "classical music" tuottaa vain 29 700 000 osumaa. Tämä on jo tietysti sinänsä absurdi asetelma, koska todellisuudessahan klassista musiikkia on tehty jo vuosisatoja, kun taas heavy-musiikki syntyi joskus 1970-luvulla. Sama tuntuu pätevän jopa Wikipediassa, jonka pitäisi sentään olla tasapuolinen; mutta toisin vain on: suositeltujen heavy-aiheisten sivujen joukosta löytyy ainakin Lordi, black metal, Radiohead sekä kristillinen metallimusiikki (sivumennen sanoen on absurdia, että kristityt ovat omaksuneet ilmeisesti ryhmäpaineen vuoksi itselleen heavy-ilmaisun, vaikka Black Sabbath & kumppanit olivat ja ovat äärimmäisen antikristillisiä). Ja kun katsoo Wikipedian kulttuuriaiheisia hyviä sivuja, löytyy joukosta suunnilleen pelkästään heavy-rockia. (Suositellut ja hyvät sivut ovat siis yhteisön valitsemia erityisen hyviä artikkeleja.) Mitä järkeä on siinä, että jostain Iron Maidenin levyistä on enemmän tekstiä kuin Mozartista ja Haydnistä yhteensä!?

Koulu ja opetus:
Vaikka internetissä suoritettu tutkimus onkin usein hedelmällistä ja kertoo paljon nykyajasta, niin kuitenkin internetin ulkopuolinen maailma on paljon merkittävämpi. Ja siksipä onkin mielenkiintoista (ja surullista) huomata miten koulun musiikinopetus on muuttunut. Siltähän (kuten muilta taideaineilta) on jo viety suurin osa opiskeluajasta, mutta nyt ne vähät tunnit haaskataan nimenomaan rockiin ja heavyyn - vaikka musiikin perinne ulottuu paljon laajemmalle ja paljon syvällisempiin teoksiin. Jopa "kevyt musiikki" / "populäärimusiikki" itsessään on paljon laajempi (ja muilta osiltansa laadukkaampi) kuin nämä edellä mainitut genret. Kuitenkin seiskaluokalla käydään vain lyhyesti läpi jotain pintapuolista klassisesta musiikista ja sen jälkeen musiikintunneilla käydään vain läpi jotain heavy metallin alalajien luokittelua ja soitellaan "Smoke on the Wateria" ja "Paranoidia". Itse en tosin ole valinnaisia musiikin kursseja ottanut eli opiskelin koulussa musiikkia vain seitsemännellä luokalla, mutta isoveljeni kaveri kertoi, että he olivat käyttäneet kokonaisen lukion musiikin kurssin pelkästään rockin alalajien "sukupuun" tekemiseen! Ja, nyt kun isoveljen kavereihin päästiin, niin hänen toinen kaverinsa toimii rock/heavy-bändissä, joka soitti ensimmäisen keikkansa, missäpä muuallakaan, kuin meidän koulussamme. Oppitunneilta pihistetyllä ajalla, ja tälle keikalle oli tietysti kaikkien oppilaiden mentävä! Absurdia!

Politiikka:
Muistattekos vielä kun Loordi voitti Euroviisut? Etteköhän, varsinkin kun muistutin siitä tuolla ylempänä. ;) Aluksi ihmiset suhtautuivat tähän järkevästi ja arvelivat Lordin pilaavan Suomen maineen. Alexander Stubb osoitti olevansa kokoomuspoliitikoksi yllättävän valveutunut ja totesi Lordin valinnan olevan merkki suomalaisten heikosta itsetunnosta. Mutta kun Lordi voitti Euroviisut, peruivat kaikki sanansa, ja Matti Vanhanenkin innostui näyttämään hevimerkkiä. Poliitikkojen toki täytyy vähän "mennä kansan mukana", koska tärkeää on miellyttää äänestäjiä, mutta jos tällaista absurdin lapsellista toimintaa jatketaan, ei suomalaispoliitikoilla ole enää kauaa uskottavuutta.

Minkä kasvin haluaisin suojeltavan

Meillä oli tänään koulussa äidinkielessä tehtävä, jonka tavoitteena oli opetella perustellun kannanottotekstin kirjoittaminen ja sen argumentoiminen älyllisesti. Mukana oli vaihtoehtoja tyyliin minkä kasvin haluaisin suojeltavan, mikä kirja kannattaisi lukea ja mitkä kulutustavarat ovat hyödyllisiä jne. Itse tykkään juuri tämänkaltaisista aiheista, sillä ne mahdollistavat hyödyllisen ja aina tarpeellisen kannanoton tuomisen usein turhalta tuntuvaan opiskeluun, tuloksena oli satiirinen teksti, josta kyllä ilmenee poliittinen näkemykseni (olen SDP:n ja Keskustan yhteishallituksen kannattaja, itse lähinnä kai demari...), mutta jossa pyrin kritisoimaan politiikkaa - aivan liian harva poliitikko uskaltaa toimia rohkeasti. Suomen politiikan "kerma" todella on kovin jämähtänyttä.

Tässä siis kirjoittamani teksti. Voi olla vähän lyhyt ja nopeasti etenevä, mutta aikaraja oli mitä oli:

Kasvi jonka haluaisin suojeltavan: Paavo Lipponen

Paavo Lipponen on ehdottomasti suojeltava! Aikoinaan 1990-luvulla tuo Suomen modernin sosialidemokratian airut loi kestävän, pitkäjänteisen politiikan joka toimivalla tavalla restauroi laman runtelemasta Suomesta sen hyvinvointivaltion, jona sen tunnemme. Kaikki rakastivat Lipposta ja syystä, ja myös politiikan asiantuntijan pitivät hänen hallituksiensa toimintaa onnistuneena - ja kuka lapsi ei olisi rakastanut tuota setää, joka niin osaavasti Itse Valtiaissa näytteli?

Nyttemmin on Lipponen kuitenkin ajautunut pahasti sivuraiteelle; muiden lakastuneiden kasvien tavoin hän ei enää ole tuore: hän on nahistunut ja näivettynyt. Ja kun otamme huomioon että tämä kasvi on erittäin harvinainen (vain 1 kpl) on hänen suojelemisensa enemmän kuin perusteltua. Pistetään Lipponen ja muut politiikan muumiot suosiolla vitriiniin.

Kuka on huumaavasti mykkä?

Kulttuurin rappio:

tuntematon hiljenee
viettelys nauraa
kuka enää jaksaa olla maltillinen?

joka päivä peili tulkitsee
kasvomme pohjattomassa syvyydessään
taiteen tulisi olla se peili

missä syvyys erehtyy
alaston kuin roomalainen pilari
mielettömyys hurmaavasti sopeutuu

siihen mikä on tämä maailma
mikä on helvetti? mikä taivas?
taide heijastaa ne molemmat

kateus on haikea
vastasyntynyt kulkee
taide ei ole syvyys eikä kompassi oikeaan

ikuisuus

Elämä kuin unta

Tänään olin koulussa seitsemän tuntia, aamukahdeksasta kolmeen iltapäivällä. Tämä aika kului mekaanisen työskentelyn parissa: vaikka koulussa pitääkin "ajatella" (tehdä tehtäviä), ovat nämä "ajatukset" täysin mekaanisia ja ulkoapäin annettuja. Eli ihminen toimii koulussa - kuten monissa muissakin töissä - täysin koneellisesti. Ihminen toimii koneellisen mekaanisesti aina kun asiat on tehtävä juuri tietyllä tavalla, ja on kannattavaa edetä ne lävitse ajattelematta. Ja eikö juuri suurin osa tehdyistä asioista tapahdu vallitsevien normien, pakotteiden, rajotteiden, sääntöjen, moraalien ja sen sellaisten mukaan. Suurin osa toimistamme on sellaisia, ettemme voi niihin juurikaan vaikuttaa - samassa tilanteessa keskivertoihminen^TM olisi toiminut samalla lailla. Kaikki tämä aika soljuu eteenpäin kuin unessa, seuraten tapahtumia ja omiakin tekemisiään kuin unessa.

Siksi pohdiskelenkin usein, että voimmeko vaikuttaa tähän elämään. Itse olen usein yksinäinen ja "poikkeava". Tavallaan, olen päätynyt tähän tilanteeseen, vaikka en ole halunnut tähän; toisaalta, en ole vaikuttanut mitenkään tähän suuntaan, vaan tilanteeni ovat ulkoiset paineet luoneet - toisaalta en ole vaikuttanut myöskään toiseen suuntaan. Aina kun jälkikäteen ajattelen päiviäni, tuntuu, kuin olisin elänyt ne unessa: katsellen niitä sivusta, mutta voimalla vaikuttaa niihin vain toivomalla - ja unissahan harvemmin voi itse vaikuttaa tapahtumiin, niin että ne toivomukset päättyvät miten sattuu.

Eroaako elämä paljoa unesta? En tiedä, mutta tämä päivä, ja monet muut samanlaiset, saavat minut miettimään. Ja miten siitä unesta voisi herätä?

Yksinäistä vuodatusta

Olen taas ylhäisessä yksinäisyydessäni, tundrani huipulla. Ajattelen kaikkea sitä vääryyttä, jota maailma pitää sisällään. En vain nälänhätää ja sotia, jotka eivät minua kosketa, vaan arkisen maailmani virheitä, joiden olemassaoloa inhoan syvästi, enkä tule ikinä hyväksymään. Virheitä, jotka haluaisin tuhota tästä synkästä maailmasta lopullisesti. Virheitä, jotka eivät koskaan tule saavuttamaan tundraani.

Ihmisten huono musiikkimaku.
Esimerkiksi veljeni kuuntelee päivästä toiseen aivot mädättävää nykymusiikkia. On surullista, että ihmiset kuluttavat aikaansa tällaiseen roskamusiikkiin, jonka sivistävästä vaikutuksesta ei voi edes puhua. Eniten vihaan näistä hyvän maun vastaisista orkestereista esimerkiksi Deep Purplea, joka on täysin aivotonta muka-taiteellista rockia vailla minkäänlaista näkökantaa maailman ongelmiin. Yhtyeen nimikin koittaa olla jotenkin upean runollinen siinä onnistumatta. Lisäksi laulajan rääyntä on aivan hirveää kuunneltavaa.
Rääkymisestä tuleekin mieleeni edellistä yhtyettä kamalampi musiikki, punk-rock, jota myös vanhempani kuuntelevat, veljeni lisäksi. Yksikään näistä näennäis-muusikoista ei osaa soittaa soinnun sointua tai pysy edes rytmissä. Lyriikat kyllä ottavat kantaa, mutta vain pintaraapaisuna sekä lapsellisen yksipuolisesti. Yhtyeet myös ihannoivat huumeita ja alkoholia, mikä on täysin väärin. Maailma on muutenkin perseellään, ilman että tarvitsisi vielä pää sekoittaa joillakin aineilla. Maistoin kerran punaviiniä ja se oli pahaa.

Tulipas taas vuodatettua.

Vaihdoinkin levysoittimeeni Wagneria, ja tämän neron, jota kukaan ei ikinä tule ylittämään, innoittamana rustasin runon musiikin tilasta:

Musiikin tila
Tuntematon kehto ammentaa labyrintissä tuntemattomaan
Anteeksiantava suo harhailee menneeseen tuhoutuen
Tuoni on kylmyys ja kylmyys on tuoni

Taas yksi ikävä päivä loppumattomassa noidankehässä

Elämäni päivät alkavat pelottavalla tavalla muistuttaa toisiaan. Jos ajattelen vaikka viikon viimeisenä päivänä edellisiä, niin en voi erottaa päiviä: ei niin, että tuona olisin ollut kaverini kanssa, tuona käynyt ulkona ja tuona katsonut jonkin hyvän leffan. Mikään ei tunnu enää innostavan... Ja olen lähes täysin yksin, ja siinä tilanteessa ei paljoa mikään kiinnosta. Tänäänkin taas samaa vanhaa paskaa. Koulussa muiden pilkan kohteena, kotona isä löhöää kännissä apaattisena sohvalla ja kaataa kitusiinsa Olvia. Ja äiti ei ollut tullut vieläkään kotiin baarikierrokseltaan.

Hetken aikaa yritin keksiä muuta tekemistä, mutta en oikein voinut vastustaa kiusausta: minulle ei jäänyt mitään muuta pakotietä tästä pahasta maailmasta kuin lukkiutua huoneeseeni ja kuunnella taas kerran korviani hivelevää Mozartia. Sen jälkeen avasin tietokoneen: tietokoneella tulee oltua valtavasti. Istun sen ääreen heti koulusta tultua, ja yhtäkkiä huomaan että onkin jo yö. Olen nyt kuitenkin löytänyt - koneelta tosin - keinon saada ajatuksia kasaan; olen ottanut ison askelen elämässäni. Löysin kanavan pahan oloni purkamiseen: tämän blogin. Tuntuu heti paremmalta, kun tiedän, että miljoonat ihmiset ympäri maailmaa jakavat tuskani ja osoittavat minulle myötätuntoani. Uskon, että voin löytää netistä myös ystäviä ja helpotusta yksinäisyyden tundran piiskaaviin myrskytuulia vastaan.

Tässä kaikki tällä kertaa.