Käärme sisälläni

Käärme sisälläni tempoo kylmänä, sutii hännällään joka kutittelee sydäntäni. Jäinen käärme jyllää päässäni riuhtoen mieleni psykedeliaan. Minussa ei ole voimaa jatkaa taistelua kylmää pahaa vastaan, pahaa sisälläni - siis käärmettä. Tekisi vain mieleni kävellä ulos sateeseen, joka verisen kyynelmeren lailla ropisee turvekatollen, pyyhkien pahan sielusta pois. Tuska vie minua tangon kepein askelin, en tiedä minne. Ehkä parempaan maailmaan - ehkä jonnekin surun valtakuntaan.

Internet-sensuuri - kuohuttavaako?

Luin äsken mitä mauttomimman Internet-kirjoituksen, jonka voi lukea tästä osoitteesta. Ensin tunsin oloni surulliseksi siitä miten joku voi suhtautua noin mauttoman lapsellisesti hyvää tarkoittaviin ihmisiin, joiden ainoana tavoitteena on suojella lapsia ja tehdä maailmasta mukavampi paikka elää. Ajattelin että ehkä kirjoittaja oli vain vähän lapsellinen ja hänen kiukkunsa oli vastareaktio siihen, että joku oli kärkevästi ja perustellen esittänyt hänen maailmankuvaansa vastustavaa kritiikkiä. Sitten tulin vihaiseksi kun tajusin tämän kirjoittaja luuli olevansa oikealla asialla ja oikeassa!

Internet on täynnä vihaisia, lapsellisia, absurdin rajoittunutta maailmankuvaa viljeleviä nuoria miehiä, joiden kiukku vain yltyy kun joku uskaltaa vastustaa nykynuorten ja nuorten-aikuisten joukkoon valitettavan taajaan levittäytynyttä maailmankuvaa, joissa Internet on jonkinlainen merirosvojen saari jossa mitään sääntöjä, lakeja tai hyviä tapoja ei tarvitse noudattaa. Sen sijaan Internetissä pitäisi voida saada tehdä ihan mitä tykkää. Saattaa olla, että kommentoimani tekstin kirjoittaja jakaa yhden tai useamman kuvailemani maailmankuvan tunnusmerkeistä.

Päätin tutustua aiheeseen hieman lisää. Internetissä voi oikeastaan melkein mitä kautta päätyä mitä mauttomimmille sivustoille, törmätä mitä mauttomimpiin asioihin ja groteskilla tavalla absurdeja maailmankuvia viljeleviin bloggaajiin. Esimerkiksi Internet-keskusteluissa, kuten MSN Messengerissä tai melkeinpä millä vain keskustelu-foorumeilla olen havainnut taajaan viljeltäviä kirosanoja ja mauttomia vitsejä. Homottelu ja huorittelu on Internetissä arkipäivää, vaikka on väärin syyllistää ihmisiä heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan tai ammattivalinnastaan.

Ja kun asiaa pohtii, niin tajuaa, että tämä ilmapiiri todellakin myrkyttää siinä elävien ja aikaa viettävien mielet. Sääliksi käy niitä, jotka kaikki päivänsä viettävät esim. keskustelupalstoilla/chateissa , Wikipediassa, IRQ-Galleriassa tai muilla IRC-kanavilla jne. Mutta vahingollista voi olla tähän törmääminen jo sattumalta, kuten monelle kokemattomalle (ja nuorelle) Internetin käyttäjälle voi mitä helpoiten käydä. Jos esimerkiksi minulla olisi lapsia, he voisivat helposti järkyttyä. Joku voisi vaikka hakea Internetistä tietoa Torniossa keväällä pidettävistä tapahtumista, tai vaikkapa vitsillään pissasta, ja se on ihan hauska juttu. Mutta eipä ole kovin hauskaa, jos netistä sitten löytääkin kaikenlaista "Pissaa ja Paskaa", ja Torniostakin kerrotaan että keväällä torniolaisten paska vain haisee. Silloin ei enää naurata.

Sivumennen täytyy sanoa, että näiden Internet-ihmisten luova kyky on selvästi hyvin rajoittunut. Edellä siteeratut sanoitukset on laatinut Läjä Äijälä, ja sanoituksia lukemalla on helppo huomata ettei hän ole mikään taiteilija. Tällaiset musiikin tyylilajit, kuten rock, punk, heavy, räp ym. sisältävät toistuvasti groteskeja visioita ja absurdin huonoa makua mitä tulee sanoituksiin, imagoon tai sävellystyöhön. On onneksi olemassa eräitä hyviäkin ns. "populäärimusiikin" piiriin laskettavia yhtyeitä, jopa hard rock -piireissä, kuten eräät amerikkalaiset post-hardcore-yhtyeet joiden tyylissä on havaittavissa oikeasti jonkinlaisia ajatuksiakin. Mainittakoon esimerkkinä Aiden ja Green Day.

Entä tämä Läjä Äijälä -tapaus? Saako taiteen nimissä kuvailla yksityiskohtaisesti ulosteita julkisessa mediassa? Saako taidetta sensuroida netissä, jos sen katsotaan vahingoittavan lapsia? Eivätkö uloste- ja virtsakuvaukset vahingoita lapsia, varsinkin jos niihin voi vahingossa törmätä täysin viattomia asioita (esim. Torniota) tutkiessaan?

Olen jäänyt yksin

Olen yrittänyt vaikuttaa.
Olen yrittänyt suuntautua ulos.
Olen yrittänyt kirjoittaa.
Olen yrittänyt ilmaista tuntojani.
Olen yrittänyt luoda blogin.
Olen yrittänyt kaikkea!

Olen turhaan kirjoittanut tähän blogiin ajatuksiani. Kukaan ei ole lukenut sitä, tai vaikka olisikin, hän ei ole kommentoinut. Toisin sanoen, huolella punnitut sanani ovat menneet kuuroille korville ja valuneet kuin vesi hanhen selästä. Olen jäänyt täysin yksin! Miksei blogini kiinnosta ketään?

Ensiksi mieleeni tuli suru, ettei kukaan ole ehkä välittänyt lukea sitä. Tai että he jostain syystä jättäisivät blogini lukematta ensivaikutelman perusteella. Mutta luulisin, että syy on syvällisempi. Varmastikin blogini tyyli ja sisältö on karkoittanut rahvaanomaista lukijakuntaa, joka haluaisi vain kuulla bändi- ja levyarvosteluja ja kertomuksia siitä miten monta olutta tänäänkin join. Siltä pohjalta voi olla vaikea ruveta keksimään kommentoitavaa minun teksteihini.

Mutta ei se mitään, täällä voi keskustella ihan vapaastikin. Vastaan kyllä. :) Toivottavasti tämä on blogilleni uusi alku.

Heavy-musiikin suosiosta

Pohdiskelin tuossa suomalaista kulttuuria ja sen tilannetta. Tosiasiahan on, että Suomessa ei tätä nykyä (no, milloinka olisi - ehkä 1900-luvun alkupuolta lukuunottamatta) luoda juuri lainkaan hyvää kulttuuria. Musiikkimaailmaa hallitsee ns. heavy-musiikki, jonka raskaat ja riipivät sävelet ovat kaukana siitä mitä oikean musiikin perinteessä on taidetta. Kirjallisuus on heikkolaatuista ja suomalainen elokuva täyttä pelleilyä! Kuitenkin juuri heavy-musiikin jatkuva ja absurdin nopea voimistuminen kertoo Suomen kulttuurisesta rappiosta kaikkein eniten.

Jos Suomessa asuu, ei voi olla huomaamatta, miten valtavan suosittua heavy-musiikki nykyajan nuorison keskuudessa on. Ja myös vanhemman väestön, sillä miksi muuten esim. näiden rockailijoiden Tuska-festivaalit päästäisivät ilmaiseksi sisään eläkeläisiä - ja kyllähän noita kävijöitä sitten onkin kertynyt. Ja tuossa muutama vuosi sittenhän (taitaa tosin olla turha muistuttaa...) Lordi voitti Euroviisut valtavalla pistetulvalla. Lordin voiton takanahan ei kyllä tainnut olla yhtyeen musiikin tasokkuus (miten se nyt edes voisi olla tuon kaltaisen musiikin kyseessä ollen? taiteellisesti noteerattavaa heavy-yhtyettä ei taida edes olla), vaan se, että ensin suomalaiset metallifriikit äänestivät yhtyettä vanhempiensa laskuun kännyköillään uudestaan ja uudestaan, kun mitään äänioikeuden rajausta yhteen ääneen ei ollut. Ja sen jälkeen sama toistui kaikkialla Euroopassa, mahdollistaen tuon räyhärock-ryhmän voiton.

Siitä en osaa sanoa, miksi heavy on niin uskomattoman suosittua. Ja miksi varsinkin Suomessa? Ehkä siinä on jotain sellaista "voimaa", kapinaa ja vihaa mitä sisäänpäinkääntyneet ja tunteitaan peittelevät suomalaiset eivät muuten pääse ilmaisemaan. Se kuitenkin on varmaa, että tämä ikävällä tavalla heijastuu myös kaikkeen muuhun elämään. Heavy tavallaan "tukkii" suosiollaan muun musiikin ja jopa muun kulttuurin esille pääsyn täyttäen kaiken omilla ilmiöillään. Tässä muutamia havaintojani:

Internet:
Internetin tietokannat ja koko internet itsessään on täynnä heavya, esimerkiksi Google-hakukone löytää haulla "heavy metal" 44 300 000 tulosta, mutta "classical music" tuottaa vain 29 700 000 osumaa. Tämä on jo tietysti sinänsä absurdi asetelma, koska todellisuudessahan klassista musiikkia on tehty jo vuosisatoja, kun taas heavy-musiikki syntyi joskus 1970-luvulla. Sama tuntuu pätevän jopa Wikipediassa, jonka pitäisi sentään olla tasapuolinen; mutta toisin vain on: suositeltujen heavy-aiheisten sivujen joukosta löytyy ainakin Lordi, black metal, Radiohead sekä kristillinen metallimusiikki (sivumennen sanoen on absurdia, että kristityt ovat omaksuneet ilmeisesti ryhmäpaineen vuoksi itselleen heavy-ilmaisun, vaikka Black Sabbath & kumppanit olivat ja ovat äärimmäisen antikristillisiä). Ja kun katsoo Wikipedian kulttuuriaiheisia hyviä sivuja, löytyy joukosta suunnilleen pelkästään heavy-rockia. (Suositellut ja hyvät sivut ovat siis yhteisön valitsemia erityisen hyviä artikkeleja.) Mitä järkeä on siinä, että jostain Iron Maidenin levyistä on enemmän tekstiä kuin Mozartista ja Haydnistä yhteensä!?

Koulu ja opetus:
Vaikka internetissä suoritettu tutkimus onkin usein hedelmällistä ja kertoo paljon nykyajasta, niin kuitenkin internetin ulkopuolinen maailma on paljon merkittävämpi. Ja siksipä onkin mielenkiintoista (ja surullista) huomata miten koulun musiikinopetus on muuttunut. Siltähän (kuten muilta taideaineilta) on jo viety suurin osa opiskeluajasta, mutta nyt ne vähät tunnit haaskataan nimenomaan rockiin ja heavyyn - vaikka musiikin perinne ulottuu paljon laajemmalle ja paljon syvällisempiin teoksiin. Jopa "kevyt musiikki" / "populäärimusiikki" itsessään on paljon laajempi (ja muilta osiltansa laadukkaampi) kuin nämä edellä mainitut genret. Kuitenkin seiskaluokalla käydään vain lyhyesti läpi jotain pintapuolista klassisesta musiikista ja sen jälkeen musiikintunneilla käydään vain läpi jotain heavy metallin alalajien luokittelua ja soitellaan "Smoke on the Wateria" ja "Paranoidia". Itse en tosin ole valinnaisia musiikin kursseja ottanut eli opiskelin koulussa musiikkia vain seitsemännellä luokalla, mutta isoveljeni kaveri kertoi, että he olivat käyttäneet kokonaisen lukion musiikin kurssin pelkästään rockin alalajien "sukupuun" tekemiseen! Ja, nyt kun isoveljen kavereihin päästiin, niin hänen toinen kaverinsa toimii rock/heavy-bändissä, joka soitti ensimmäisen keikkansa, missäpä muuallakaan, kuin meidän koulussamme. Oppitunneilta pihistetyllä ajalla, ja tälle keikalle oli tietysti kaikkien oppilaiden mentävä! Absurdia!

Politiikka:
Muistattekos vielä kun Loordi voitti Euroviisut? Etteköhän, varsinkin kun muistutin siitä tuolla ylempänä. ;) Aluksi ihmiset suhtautuivat tähän järkevästi ja arvelivat Lordin pilaavan Suomen maineen. Alexander Stubb osoitti olevansa kokoomuspoliitikoksi yllättävän valveutunut ja totesi Lordin valinnan olevan merkki suomalaisten heikosta itsetunnosta. Mutta kun Lordi voitti Euroviisut, peruivat kaikki sanansa, ja Matti Vanhanenkin innostui näyttämään hevimerkkiä. Poliitikkojen toki täytyy vähän "mennä kansan mukana", koska tärkeää on miellyttää äänestäjiä, mutta jos tällaista absurdin lapsellista toimintaa jatketaan, ei suomalaispoliitikoilla ole enää kauaa uskottavuutta.

Minkä kasvin haluaisin suojeltavan

Meillä oli tänään koulussa äidinkielessä tehtävä, jonka tavoitteena oli opetella perustellun kannanottotekstin kirjoittaminen ja sen argumentoiminen älyllisesti. Mukana oli vaihtoehtoja tyyliin minkä kasvin haluaisin suojeltavan, mikä kirja kannattaisi lukea ja mitkä kulutustavarat ovat hyödyllisiä jne. Itse tykkään juuri tämänkaltaisista aiheista, sillä ne mahdollistavat hyödyllisen ja aina tarpeellisen kannanoton tuomisen usein turhalta tuntuvaan opiskeluun, tuloksena oli satiirinen teksti, josta kyllä ilmenee poliittinen näkemykseni (olen SDP:n ja Keskustan yhteishallituksen kannattaja, itse lähinnä kai demari...), mutta jossa pyrin kritisoimaan politiikkaa - aivan liian harva poliitikko uskaltaa toimia rohkeasti. Suomen politiikan "kerma" todella on kovin jämähtänyttä.

Tässä siis kirjoittamani teksti. Voi olla vähän lyhyt ja nopeasti etenevä, mutta aikaraja oli mitä oli:

Kasvi jonka haluaisin suojeltavan: Paavo Lipponen

Paavo Lipponen on ehdottomasti suojeltava! Aikoinaan 1990-luvulla tuo Suomen modernin sosialidemokratian airut loi kestävän, pitkäjänteisen politiikan joka toimivalla tavalla restauroi laman runtelemasta Suomesta sen hyvinvointivaltion, jona sen tunnemme. Kaikki rakastivat Lipposta ja syystä, ja myös politiikan asiantuntijan pitivät hänen hallituksiensa toimintaa onnistuneena - ja kuka lapsi ei olisi rakastanut tuota setää, joka niin osaavasti Itse Valtiaissa näytteli?

Nyttemmin on Lipponen kuitenkin ajautunut pahasti sivuraiteelle; muiden lakastuneiden kasvien tavoin hän ei enää ole tuore: hän on nahistunut ja näivettynyt. Ja kun otamme huomioon että tämä kasvi on erittäin harvinainen (vain 1 kpl) on hänen suojelemisensa enemmän kuin perusteltua. Pistetään Lipponen ja muut politiikan muumiot suosiolla vitriiniin.

Kuka on huumaavasti mykkä?

Kulttuurin rappio:

tuntematon hiljenee
viettelys nauraa
kuka enää jaksaa olla maltillinen?

joka päivä peili tulkitsee
kasvomme pohjattomassa syvyydessään
taiteen tulisi olla se peili

missä syvyys erehtyy
alaston kuin roomalainen pilari
mielettömyys hurmaavasti sopeutuu

siihen mikä on tämä maailma
mikä on helvetti? mikä taivas?
taide heijastaa ne molemmat

kateus on haikea
vastasyntynyt kulkee
taide ei ole syvyys eikä kompassi oikeaan

ikuisuus

Elämä kuin unta

Tänään olin koulussa seitsemän tuntia, aamukahdeksasta kolmeen iltapäivällä. Tämä aika kului mekaanisen työskentelyn parissa: vaikka koulussa pitääkin "ajatella" (tehdä tehtäviä), ovat nämä "ajatukset" täysin mekaanisia ja ulkoapäin annettuja. Eli ihminen toimii koulussa - kuten monissa muissakin töissä - täysin koneellisesti. Ihminen toimii koneellisen mekaanisesti aina kun asiat on tehtävä juuri tietyllä tavalla, ja on kannattavaa edetä ne lävitse ajattelematta. Ja eikö juuri suurin osa tehdyistä asioista tapahdu vallitsevien normien, pakotteiden, rajotteiden, sääntöjen, moraalien ja sen sellaisten mukaan. Suurin osa toimistamme on sellaisia, ettemme voi niihin juurikaan vaikuttaa - samassa tilanteessa keskivertoihminen^TM olisi toiminut samalla lailla. Kaikki tämä aika soljuu eteenpäin kuin unessa, seuraten tapahtumia ja omiakin tekemisiään kuin unessa.

Siksi pohdiskelenkin usein, että voimmeko vaikuttaa tähän elämään. Itse olen usein yksinäinen ja "poikkeava". Tavallaan, olen päätynyt tähän tilanteeseen, vaikka en ole halunnut tähän; toisaalta, en ole vaikuttanut mitenkään tähän suuntaan, vaan tilanteeni ovat ulkoiset paineet luoneet - toisaalta en ole vaikuttanut myöskään toiseen suuntaan. Aina kun jälkikäteen ajattelen päiviäni, tuntuu, kuin olisin elänyt ne unessa: katsellen niitä sivusta, mutta voimalla vaikuttaa niihin vain toivomalla - ja unissahan harvemmin voi itse vaikuttaa tapahtumiin, niin että ne toivomukset päättyvät miten sattuu.

Eroaako elämä paljoa unesta? En tiedä, mutta tämä päivä, ja monet muut samanlaiset, saavat minut miettimään. Ja miten siitä unesta voisi herätä?